Kohti kevyempää kevättä!
Kaikkien ei ole tarkoitus olla erityisen hoikkia. Pidän ehdottomasti tanakoiden vartaloiden ja persoonallisten pehmeiden muotojen puolta tässä visuaalisesti fotoshopatussa yhteiskunnassamme. Toisaalta kaikkien ei myöskään ole tarkoitus olla erityisen isokokoisia. Monelle painon kertyminen merkitsee liikaa rasitusta nivelille, verisuonille ja elimistölle ylipäätään, ja voi jopa altistaa pitkäaikaissairauksille. Liiallinen painon kertyminen voi olla myös merkki elimistön epätasapainosta tai tulehdustilasta ja vaikuttaa mielialaan ja energiatasoihin monin tavoin. Useimmiten ns. merkittävän ylipainon pieneneminen siis tarkoittaa muutakin kuin sitä, että on helpompi löytää kaupasta sopivia vaatteita ja mahtua vallitseviin kauneusihanteisiin: keveneminen voi tarkoittaa parempaa terveyttä ja jaksamista elämässä sekä vähemmän sairauksia tulevaisuudessa. Moni tietääkin tämän varsin hyvin ja pyrkii laihtumaan - siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämä mielessäni suunnittelin joogaterapiaopintojeni loppuvaiheeseen kurssin, joka keskittyy painonhallintaan joogan avulla. Inspiraationa kurssille toimi oma opettajani Brandt Passalaqua, joka on auttanut satoja amerikkalaisia keventymään joogaten.
Jojolaihdutus, ahminta, kaalikeittodieetti. Näillä metodeilla sekä monimutkaisella keitoksella stressaavia elämäntilanteita, hormoneja, geeniperimää, psykologiaa, suklaata, alkoholia ja yöllisiä pizzajatkoja sain parikymppisenä hiissattuani painoani yli 20 kg ylöspäin muutamassa vuodessa. Kroonista laihdutusta ja jatkuvaa lihomista kesti sen jälkeen siihen asti, että elämäntilanteen muuttuessa lopetin sen. Lopetin siis laihduttamisen. Lopetin myös kaloreiden miettimisen ja söin mitä mieli teki. Tarkemmin sanottuna: elämääni tuli muutos, joka mahdollisti sen, etten syönyt enää muista syistä kuin siksi, että oli nälkä tai mieli teki. Tällainen suhde syömiseen, niin normaalilta kuin se kuulostaakin, oli minulle uutta ja edellytti vanhoista tavoista luopumista sekä sen tunnistamista, mitä oikeasti haluan. Omalla kohdallani lähes sattumalta tapahtunut elämänmuutos ja pysähtyminen kannatti: sen jälkeen olen hämmästyneenä todennut, että painoni on pysynyt samassa, omasta mielestäni ihanteellisessa lukemassa viimeiset 15 vuotta, ja palautunut samaan lukemaan jopa molempien raskauksien jälkeen. Luonnostaan, ilman yrittämistä, syöden fiiliksen mukaan.
Tällä kurssilla kysyn: voisiko yksinkertaisten joogaharjoitteiden ottaminen osaksi elämää olla sinulle samanlainen elämänmuutos ja pysähtymisen hetki?
Ensimmäiseksi halusin heti perua kurssin otsikosta sanan painonhallinta. Tällä kertaa kysymys on painon ihmettelystä ja painon tutkimisesta. Kysymys ei siis ole siitä, että mieli alkaa hallita kehoa ja painoa, eikä missään tapauksessa minkään rajoittamisesta. Kokeilemme vain uteliaasti erilaisia muutoksia siihen, mitä yleensä teemme.
Ylipainon vähenemiseksi elämäntavoissa on tapahduttava jokin muutos tai muutoksia - mutta ei ikävämpään, vaan ihanampaan suuntaan! Tällä kurssilla teemme aluksi vain yhden muutoksen: lisäämme arkeen viikoittaisen joogaharjoituksen. Seuraava askel on päivittäinen, lyhyt joogahetki kotona. Joogan tuomat muutokset kehossa tuntuvat usein myös muutoksina mielessä, sillä kehollamme on hermoston ja hormonituotannon kautta suuri valta vaikuttaa aivoihimme ja siten myös niihin valintoihin, joita teemme. Kolmas muutos on kiinnittää hetkeksi huomio siihen, mitä ja miten syömme - mutta ei arvostellen, vaan kiinnostuneesti havainnoiden.
Joogatunnit ovat täynnä keskittymistä, hellittämistä, lujuutta, lempeyttä, rentoutumista ja uteliasta itsehavainnointia. Itsestä hyvältä tuntuvan joogaharjoittelun tuoma uudenlainen yhteys omaan kehoon, hengitykseen, tietoiseen mieleen, tunteiden tasoon, intuitioon ja maailmaan voi mahdollistaa muut muutokset, joita ylipainon väheneminen edellyttää.
Näitä muutoksia voivat olla esimerkiksi:
Kehon ja mielen stressitilan muutokset. Ylipainoa ylläpitävän stressihormoni kortisolin määrä kehossa ja unettomuus vaikuttavat kilojen kertymiseen. Kenenkään ei tulisi kärsiä kroonisesta stressistä. Miten voin irrottautua siitä? Jooga antaa siihen paljon keinoja: esimerkiksi harjoituksia, joilla voimme rauhoittaa stressihermostoa, aktivoida lepohermostoa ja säädellä energiatasoamme pitkin päivää.
Muutos havainnoinnissa ja läsnäolossa. Joogaharjoitusten avulla voimme oppia paremmin keskittymään siihen, mitä teemme ja missä olemme juuri nyt. Jos syömistavat ovat automatisoituneet, niiden purkaminen mahdollistuu, kun tulemme tietoisiksi kehomme läsnäolosta ja siitä, mitä ja miksi kussakin hetkessä olemme tekemässä. Syömisestä voi tulla myös nautinnollisempaa.
Muutos itsensä hyväksymisessä. On tärkeää vaihtaa näkökulmaa, jos siihen kuuluvat syyllisyys, itseinho tai itseruoskinta, jotka usein vain lisäävät stressiä ja turvautumista liikasyömiseen. On hyvä tulla tietoiseksi siitä, että nykyajan elämäntapa ja ympäristö altistaa ylipainolle kaikki siihen eri syistä taipuvaiset ihmiset kaikkialla länsimaissa. Joogan harjoittein opettelemme hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme, asettumaan itsemme puolelle ja toimimaan itsemme hyväksi.
Muutokset tunteiden käsittelyssä: olenko oppinut väistelemään tunteita tai tylsyyttä keskittymällä syömiseen tai juomiseen? Voinko käsitellä tunteita tai tylsyyttä muilla tavoilla? Joskus tunteet ovat niin hankalia, että keskusteluterapia, taiteen tekeminen tai muu tapa käsitellä niitä voi olla paikallaan. Jos siihen ei heti ole mahdollisuutta, voi olla, että tunnesyöminen toimii tärkeänä apuna, josta ei tarvitsekaan kokonaan luopua. Tällöin on tärkeää löytää uusia, terveellisempiä vaihtoehtoja tähän tarkoitukseen. Englantilaisille lohtu tilanteeseen kuin tilanteeseen on kuppi teetä, suomalainen ehkä keittää kahvit. Joogan harjoituksin voimme kuitenkin luoda itsellemme turvallista tilaa, jossa erilaiset tunteet ja tylsistyminen saavat olla rauhassa läsnä.
Muutokset käsityksessä itsestä: olenko saanut uskoa omaan kykyyni tehdä valintoja ja elää toisenlaista elämää? Mistä saan inspiraatiota ja uskoa itseeni? Innostuminen säännöllisen joogaharjoituksen tekemiseen tai muuhun harrastukseen voi antaa onnistumisen kokemuksen ja ankkuroida uudenlaiseen käsitykseen omista kyvyistä ja mieltymyksistä.
Sosiaaliset muutokset. Painottuuko sosiaalinen elämä syömisen, juomisen vai liikunnan ja muiden harrasteiden ympärille? Minkälainen on perheen, parisuhteen tai eron vaikutus syömiseen? Vaikuttaako läheisyyden ja ihmiskontaktien määrä syömiseen? Kuinka paljon voin itse vaikuttaa näihin? Viikoittainen joogaryhmä voi antaa yhden uuden sosiaalisen ympäristön. Pohdimme myös sitä, miten sosiaalisten kontaktien puutteessa voimme helliä itseämme - muutenkin, kuin syömisen kautta.
Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa. Kaikki tiedämme, että arki- ja kuntoliikunnan määrä vaikuttaa energian kulutuksen lisäksi myös aineenvaihduntaan ja mielialaan. Jooga toimii intensiteetistä riippuen tässä suhteessa samoin kuin muutkin liikuntaharrastukset. Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota joogan käsitykseen siitä, miten aineenvaihdunta saadaan liikkeelle ja miten energia pääsee virtaamaan kehossamme mahdollisimman esteettä.
Ympäröivän kulttuurin muutokset. Tukevatko esimerkiksi perheen ruokakulttuuri, kauppojen valikoimat ja työpaikkaruokalan tarjonta pyrkimyksiäni? Voinko altistaa itseäni erilaisille ympäristöille, kaupoille, ravintoloille, resepteille tms? Tutustuminen vaikkapa joogisen tai ayervedisen ruokavalion perusteisiin voi olla hauska ja kiinnostava uusi alue, vaikka radikaaleja muutoksia omaan ruokakulttuuriin ei sen perusteella tarvitsekaan tehdä.
Muutos motivaatiossa: niin kauan kuin ylipainoa ylläpitävällä tavalla syöminen aiheuttaa enemmän positiivisia vaikutuksia (esim. välitöntä mielihyvää, turvallisuuden tunnetta, helppoutta ja nopeutta arkeen) kuin negatiivisia vaikutuksia (esim. väsymystä, sairauksia, alakuloisuutta), ei muutokseen ole todellista motivaatiota, eikä välttämättä tarvettakaan. Joogan harjoittein pyrimme tarkastelemaan tilannettamme neutraalisti ja tosiasiat hyväksyen. Joogan kautta saatava hyvä olo ja itsetuntemus voi toisaalta auttaa tunnistamaan elintapojen vaikutuksia itseen ja motivoida toimintaan jo ennen kuin ylipaino aiheuttaa suurempaa terveydellistä haittaa.
Pysyvät muutokset yllämainituissa asioissa useimmiten johtavat pysyviin muutoksiin myös syömistottumuksissa. Tällöin paino muuttuu. Toisaalta, jos useimmat ylläolevista eivät muutu lainkaan entiseen nähden, on todella haastavaa ellei mahdotonta laihtua pysyvästi pelkästään yrittämällä syödä vähemmän. Innostava joogaharjoitus voi toimia katalysaattorina ihanalle ja kokonaisvaltaiselle muutokselle, jonka ei tarvitse olla suuri millään yksittäisellä alueella, mutta joka voi luonnostaan uudistaa syömistottumuksesi ja kehonkuvasi.
Kahdentoista viikon joogamatka voi olla hieman toisenlaisen, kevyemmän elämän alku. Haluan auttaa sinua löytämään oman tapasi voida hyvin!
Rauhallinen painonpudotus -kurssi Tapanilan kylätilalla tiistaisin klo 17:30 - 19 alkaen 1.3. Lue lisää ja ilmoittaudu (1 paikka jäljellä)
Kaikille avoin ilmainen tutustumistunti Tapanilan kylätilan salissa 15.2. klo 17:30 Tervetuloa kokeilemaan joogaa! Ota mukaan oma jumppamatto tai muu alusta.